Virkkalapäivät 25 vuotta

Virkkalassa on voimaa!

Virkkalan Yrittäjät ry. järjestää Virkkalapäivän lauantaina 4.8.2018 jälleen kerran yhteistyössä paikallisten yhdistysten kanssa. Mukana ovat mm. Virkkalan VPK, Virkkalan Tulentekijät, Virkkalan alueen kaikki marttayhdistykset, Virkkalan Tarmo, Sinibaretit, Taekwondo-seura jne.

25 vuotta sitten virkkalalainen kodinkone- ja valaisinliikkeenharjoittaja Yngve Nyman päätti tempaista ja järjestää ensimmäistä kertaa Virkkalapäivän. Oy Lohja Ab:n lopetettua toimintansa 90-luvun alkupuolella työttömyys oli kasvanut Lohjan alueella Suomessa ennätyksellisiin lukemiin (25 %:iin) hyvin lyhyessä ajassa ja Virkkala kuihtui (mikä lienee ollut monen asian summa. Em. lisäksi mainittakoon esim. tietoliikenteen murros ja kuntaliitos Lohjan kaupungin kanssa, jolloin Virkkala ja maalaiskunnan muut taajamat jäivät lapsipuolen asemaan).

Korjatakseen jollain lailla tilannetta Nyman näki todennäköisesti tarpeelliseksi houkutella ihmisiä tutustumaan Virkkalan tarjontaan ja tekemään ostoksensa Virkkalassa. Syntyi tapahtuma, joka kantaa nimeä Virkkalapäivä. Ensimmäisen kerran hän järjesti Virkkalapäivän yksin, mutta seuraavina vuosina mukaan tuli vähitellen muita paikallisia yrittäjiä ja yhdistyksiä. Virkkalan Yrittäjät ry. / Virkby Företagare rf. perustettiin jälkeenpäin ja se rekisteröitiin vasta vuonna 2000. Vuosien varrella Virkkalapäivät ovat olleet 2-päiväisiäkin, niin että perjantaisin on ollut Virkkalantien varrella kirpputorimyyntiä ja virallinen ohjelma paraateineen ym. on ollut lauantaina. Nykyään tapahtuma on 1-päiväinen, ja kirpputorimyynti ja paraati sekä torilavan ohjelmatarjonta ovat kaikki samana päivänä, tänä vuonna siis lauantaina 4.8.

Verrattuna 25 vuoden takaiseen tilanteeseen olemme tänä päivänä toisenlaisten haasteiden edessä internetin ihmeellisen maailman ja verkkokauppojen vuoksi. Kivijalkayritykset kuolevat yksi toisensa jälkeen, kun ostoseurot valuvat paikkakunnan ulkopuolelle ihmisten tehdessä ostoksensa netin välityksellä tai Kehä III:n suurissa ostosparatiiseissa. Jokainen voisi katsoa itseään peiliin ja miettiä omaa ostoskäyttäytymistään seuraavan kerran ostoksia tehdessään. Toivottavasti ainakaan naapurikateus ei estä ketään tukemasta paikallista yrittäjää, sillä menestyvä yritys tarvitsee työntekijöitä ja maksaa mm. yhteisöveroa, joka kilahtaa kaupungin kassaan ja hyödyttää siten meitä jokaista paikkakuntalaista.

Nykypäivänä talkootyö alkaa olla harvinaista, mutta Virkkalasta löytyy yhä kiitettävästi tahoja, jotka haluavat kantaa kortensa kekoon työpanoksellaan yhteisen hyvän vuoksi. Suurkiitos siis kaikille yhdessä ja jokaiselle erikseen. Teidän ansiostanne Virkkalassa on yhä voimaa!

Nina Granath
Puheenjohtaja
Virkkalan Yrittäjät ry./ Virkby Företagare rf.

 

Käytän tässä samalla tilaisuutta hyväkseni pyytääkseni autoilijoita välttämään ajamasta Virkkalan keskustassa tai sen lävitse la 4.8. etenkin klo 9.30-10 paraatin vuoksi. Pysäköintipaikkoja löytyy varmasti esim. Virkby Samskolanin tai Källhagenin pihasta, Kässän tai hautausmaan pysäköintialueelta. Tervetuloa Virkkalaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.